Lauantai 20.11.2021

Square

Siuntion Pyhän Pietarin kirkko klo 18

Maa ja kuu – terra e luna

Konsertissa kuullaan Siuntio 560 -sävellyskilpailun palkittuja ja esitettäväksi suositeltuja teoksia mutta myös Ralph Vaughan Williamsia ja Franz Schubertia.

Paavo Korpijaakko luonnehtii toisen palkinnon saanutta teostaan Cats Go Crazy On The Moonshine muuan muassa näin: ”Sanaleikki mielessäni järjestin kissoille hiukan erilaisen laulun: vuorokauden mittaisen bakkanaalin, jossa juopotellaan, tanssitaan, kärsitään kohmeloa ja lopuksi kaikki ryntäävät viimeisen tilkan kimppuun.”

Idea tuli Pertti Lahden mainiosta laulusta Kissat kuutamolla. ”Se alkoi jostain syystä maaliskuussa soida yöllä mielessäni. Kappale alkaa säkeellä Paistaa kelmeä kuu, aukee kissoilta suu ja ne naukuu, on maaliskuu. Sehän on englanniksi Pale shining moon. Sanoja pyöritellessä shine ja moon vaihtoivat paikkaa ja ajattelin, että jos kissat mouruavat kuutamolla, miten villiksi meno yltyykään, jos ne saavat pontikkaa?

Sami Klemola kertoo teoksestaan: ”Lux in Umbra teos on meditatiivinen, pysähtyneisyyden ajan soundtrack. Hitaasti etenevä kappale antaa tilaa hengitykselle ja sointivärien kuuntelulle. Säveltäessäni teosta mielessäni oli renesanssiajan chiaroscuro maalaustekniikka, joka kuvaa valon ja varjon asteittaisia siirtymiä. ”

Ralph Vaughan Williams (1872-1958) on yksi tunnetuimmista brittisinfoonikoista ja hänet tiedetään mestarillisena erilaisten tunnetilojen välittäjäksi. Myös hänen tuotantoonsa on vaikuttanut Gustav Holstin tavoin kansanlaulut. Vaughan Williams keräsi niitä aktiivisesti 1900-luvun alussa. D-duuri-kvintetto on nuoren 26-vuotiaan säveltäjän valoisa ja hieman rönsyilevä teos, joka on saanut innoitusta Brahmsin kamarimusiikista. Teos esitettiin ensi kerran vuonna 1901 ja sen jälkeen se jäi lähes sadan vuoden ajaksi unholaan. Se esitettiin uudelleen 2001. Sen jälkeen kvintettoa on soitettu Iso-Britannian ohella eri puolilla maailmaa.

Franz Schubertia (1797-1828) pidetään varhaisromanttisena säveltäjänä. Hän kuoli hyvin nuorena mutta on jättänyt suuren perinnön monenlaisen musiikin säveltäjänä ja jo pelkästään teosten valtavana määränä. Hän kehitti erityisesti saksalaista yksinlaulua, liediä. Der Hirt auf dem Felsen on lied sopraanolle, klarinetille ja pianolle, jonka hän sävelsi elämänsä viimeisinä kuukausina. Siinä on kolme osaa. Ensimmäisessä osassa paimen kuuntelee vuorenrinteiltä kaikuja, joiden sävyt ovat lämpimät, toisessa osassa on enemmän surua ja yksinäisyyttä ja kolmannessa enteillään jo kevään tuloa, jälleensyntymistä.

Ohjelma:

Sami Klemola: Lux in Umbra

Mari Kunnari huilu, Keijo Silventoinen oboe, Kimmo Leppälä klarinetti, Jukka Untamala viulu, Jukka Tyrväinen sello

Paavo Korpijaakko: Cats go Crazy on the Moonshine

Mari Kunnari huilu, Kimmo Leppälä klarinetti, Tuomas Harri käyrätorvi, Jukka Untamala viulu, Jukka Tyrväinen sello

Ralph Vaughan-Williams: Kvintetto D-duuri

Kimmo Leppälä klarinetti, Tuomas Harri käyrätorvi, Jukka Untamala viulu, Jukka Tyrväinen sello, Fanny Söderström piano

Franz Schubert: Der Hirt auf dem Felsen

Helena Juntunen sopraano, Kimmo Leppälä klarinetti , Fanny Söderström piano

Ei väliaikaa, konsertin kesto noin tunti.

Osta lippuja verkosta

Lipun hinta 27,50€