”Tule tutustumaan jousiorkesteriin Mozartin, Sibeliuksen ja Bartokin
sävelien ja tarinoiden kautta”
Helsingin Juniorijouset johtajanaan Kasmir Uusitupa
Helsingin Juniorijouset (The Helsinki Strings) on Itä-Helsingin
musiikkiopiston maailmanmaineeseen noussut jousiorkesteri, jonka
soittajat ovat 10-19-vuotiaita. Orkesterin perustivat vuonna 1972 Géza
ja Csaba Szilvay. Helsingin Juniorijouset on kolmiportaisen
orkesterikoulutuksen huippu, jonne soittajat nousevat Viikariorkesterin
ja Helsingin Lapsijousten kautta. Orkesterien koulutus perustuu
Itä-Helsingin musiikkiopistossa kehitettyyn Colourstrings-opetukseen.
Juniorijousten konsertti-, levytys- ja koulutustoiminta ovat
merkittävästi vaikuttaneet Suomen musiikkikasvatukseen ja tehneet
suomalaista kulttuuria ja musiikkikasvatusta tunnetuksi eri puolilla
maailmaa.
Vuodesta 2022 lähtien Helsingin Juniorijousten kapellimestarina on
toiminut Kasmir Uusitupa, yksi maamme monipuolisimmista nuorista
viulisteista. Viulunsoiton kolmevuotiaana aloittaneen Kasmir Uusituvan
opintopolku on kulkenut Itä-Helsingin Musiikkiopiston ja
Sibelius-Akatemian nuoriso-osaston kautta ammattiopintoihin
Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan, Pariisin Konservatorioon ja
Sveitsin kansainväliseen Menuhin-akatemiaan, tärkeimpinä opettajinaan
Kaija Saarikettu, Lauri Untamala, Olivier Charlier, Oleg Kaskiv ja Maxim
Vengerov. Uusituvan muusikkotaustaan kuuluu runsas annos
kansanmusiikkia, johon hän kasvoi perheensä kanssa musisoidessa.
Kiinnostus eri genreihin ja improvisaatioon on pysynyt tärkeänä osana
hänen muusikkouttaan.
Kovassa nousussa olevien solisti- ja kamarimusiikkitehtäviensä ohella
hän vierailee suomen johtavissa orkestereissa konserttimestarina, ja on
Helsingin Juniorijousten kapellimestari. Uusitupa on täydentänyt
musiikinopintojaan Jorma Panula -akatemiassa ja syksystä 2023 Sakari
Oramon kapellimestariluokalla Sibelius-Akatemiassa. Kokonaisvaltainen
lähestymistapa musiikin tekemiseen ja opiskeluun on vakiinnuttanut
Uusituvan aseman yhtenä maamme monipuolisimmista uuden sukupolven
muusikoista.