Perjantai 19.11.2021

Square

Siuntion Pyhän Pietarin kirkko klo 19

Uusin sävelin rauha ajassamme

Konsertissa kuullaan Siuntio 560 -sävellyskilpailun voittaneen Tomi Räisäsen ja jaetun kolmannen palkinnon saaneen Peter Gransin teokset. Lisäksi kuullaan Gustav Holstia ja Nino Rotaa.

Tomi Räisänen kuvaa teostaan seuraavasti: ”Seitsemän soittajan yhtyeelle ja televisiolle sävelletty Tele liittyy vahvasti korona-aikaan. Pandemian takia sosiaalisia kontakteja säädellään ja rajoitetaan, matkustaminen on tyrehtynyt, etätyö on korvannut työssäkäynnin ja koulunkäynti on puolestaan muuttunut etäopiskeluksi. Tässä teoksessa spatiaalisuus on tärkeässä osassa; soittajat liikkuvat ja kääntyilevät soittotilassa jatkuvasti. Alati muuttuvien koronarajoitusten tapaan lavalla yhdessä soittavien muusikoiden määrä vaihtelee. Kuin katkeileva videoneuvottelu, soittajien etäisyys ja katsekontaktin puute aiheuttaa säröjä ja epätarkkuutta musiikillisessa kommunikaatiossa; yhdessä soittaminen hankaloituu ja särkyy paikoin aleatorisiksi (tarkoittaa sattumaa ja ennustamattomuutta) fragmenteiksi.”

Peter Grans on omistanut teoksen Siuntion Pyhän Pietarin kirkolle, joka on vuodelta 1460. ” Historiansa aikana ihmiset ovat nähneet sekä vastoinkäymistä (varjoja) että hyviä  aikoja (valoa). Osien välillä on perinteinen laulu – virsi (cantilena), joka ehkä on tuonut lohtua vaikeinakin aikoina.”

Gustav Holst (1874-1934 oli englantilainen säveltäjä, sovittaja ja opettaja. Hänen tunnetaan erityisesti orkesterisarjasta Planeetat. Holst oli erityisen kiinnostunut kansanlauluista. Häntä viehätti niiden yksinkertaisuus ja ilmaisun eleettömyys. Holstin aikalainen, lauantain Lux Musicae-konsertin yksi säveltäjistä, Vaughan Williams sanoi viehättyneensä Holstin musiikista ja sen suoruudesta: ”Hän ei pelännyt olla ilmeinen, jos tilanne sitä vaati eikä liioin epäröinyt olla etäinen silloin kun se ilmaisi tarkoituksensa.”

Nino Rota (1911-1979) tunnetaan puolestaan hänen elokuvamusiikistaan (erityisesti Fellini, Visconti ja Coppola) parhaiten mutta säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina hänen musiikillinen tuotantonsa oli paljon laajempi. Siihen kuuluu muun muassa piano-, laulu- ja kamarimusiikkia, oopperoita ja sinfonioita.

Ohjelma:

Gustav Holst: Kolmen laulun sarja

Helena Juntunen sopraano, Jukka Untamala viulu

Peter Grans: Meditation Lux (Varjoja, Cantilena, Valoa)

Mari Kunnari huilu, Kimmo Leppälä klarinetti, Tuomas Harri käyrätorvi, Tero Latvala viulu, Jukka Tyrväinen sello, Pauliina Kallio harppu

Nino Rota: Sonaatti huilulle ja harpulle

Mari Kunnari huilu, Pauliina Kallio harppu

Tomi Räisänen: Tele (I. Scope, II. Commuting, III. Path, IV. Tubby, V. Vision, VI. Metric, VII. Port, VIII. Shopping ja IX. Kinesis)

Mari Kunnari huilu, Keijo Silventoinen oboe, Kimmo Leppälä klarinetti, Tuomas Harri käyrätorvi, Tero Latvala viulu, Jukka Tyrväinen sello, Pauliina Kallio harppu

Kapellimestarina Jukka Untamala, Lohjan kaupunginorkesterin muusikot

Ei väliaikaa, konsertin kesto noin tunti.

Osta lippuja verkosta

Lipun hinta 27,50€