Lux Musicae 2026 – Musiikkikasvatushanke

Maanantai 16.11.2026 | Sivistyskampus Siuntion Sydän

Lux Musicaen 2026 musiikkikasvatushankkeen vetäjänä toimii yksi maamme arvostetuimmista ja kansainvälisimmistä rap-artisteista.

Palefacen (Karri Miettinen) esikoisalbumi ”The Pale Ontologist” (2001) oli kotimaisen hip-hopin kentällä kulmakivi ja se huomattiin myös ulkomailla. Hittisinglet kuten ”Back to Square One” sekä ”The Ultimate Jedi Mind Trick – Episode IV” ovat varmasti jääneet ihmisten mieliin ja ne toivatkin Palefacelle faneja myös kaikkien genrerajojen ulkopuolelta. Vuonna 2003 julkaistu kakkosalbumi ”Quarter Past” jatkoi samaa linjaa edeltäjänsä kanssa ja viimeistään silloin oli selvää, että Paleface oli raivannut paikkansa Suomen musiikkigenren eturiviin ja kiistattomasti kotimaisen hip-hopin kovimmaksi nimeksi ja valtiaan paikalle. Vuoteen 2016 mennessä Paleface on julkaissut yhteensä 8 albumia, joista varsinkin kolme suomenkielistä albumia ovat kaikki saaneet valtavan positiivisen vastaanoton ja tuoneet Palefacelle kunnianosoituksia niin Emmoina, kuin vuonna 2016 myönnetyn kulttuuripalkinnon muodossa.

Vakiinnutettuaan Palefacen nimen kotitalouksien tavaramerkiksi kotimaassaan Suomessa, Paleface on kääntänyt katseensa nyt myös ulkomaiden markkinoille. Pohjatyötä maailmanvalloitukselle on tehty yhteistyössä yhdysvaltalaisen rap-muusikon Matren kanssa ja yhteistyön hedelmänä julkaistiin albumi ”Food for the Gods” vuonna 2013. Albumin myötä tämä suomalainen filologi on kiertänyt keikkailun merkeissä niin Eurooppaa kuin Afrikkaakin.

Tapahtumaan ei myydä lippuja ja se on suunnattu vain koululaisille.

Scroll Up