Lux Musicae 2025 – Taiteellinen Johtaja Johanna Rusanen
Lux Musicae -festivaalin 2025 taiteellisena johtajana toimii oopperalaulaja Johanna Rusanen, jonka juuret ulottuvat kainuulaiseen ja savolaiseen maaperään. Johanna on asunut Siuntiossa vuodesta 2008. Siuntion kaunis luonto – joki, viljavat pellot ja tiheät ikimetsät – tarjoaa hänelle paitsi rauhoittumisen ja esiintyvän taiteilijan työstä palautumisen paikan sekä runsaasti inspiraatiota.
Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut Rusanen on voittanut Timo Mustakallio -laulukilpailun (1995) ja Lappeenrannan valtakunnallisen laulukilpailun (1996). Hän sai Martti Talvela -stipendin (1997) ja stipendin Berliinin Deutsche Operiin (1998–2000). Rusanen palkittiin Karita Mattila -palkinnolla (2001) ja sai Pro Finlandia -mitalin (2021).
Rusanen debytoi Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla vuonna 1997. Hän on esiintynyt myös Berliinin Deutsche Operissa, Moskovan Bolshoi-oopperassa, Torinon Teatro Regiossa sekä São Paulon Teatro Municipalissa. Hänen roolejaan ovat mm. Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperan Riitta, Puccinin Tosca ja Turandot, Verdin Kohtalon voima ja Wagnerin Tannhäuserin Venus. Vuonna 2017 hän sai Grammy-palkinnon Penderecki conducts Penderecki -levytyksestä.
Rusanen on myös tunnettu musiikinlajien yhdistämisestä, esiintyen muun muassa Iiro Rantalan ja Lenni-Kalle Taipaleen kanssa sekä Kari Tapion kanssa 2000-luvun alussa.
Johanna Rusanen jakaa ajatuksiaan Lux Musicae -festivaalista ”Lux Musicae -festivaalilla on jo pitkät perinteet, ja sitä arvostetaan korkeatasoisten konserttien tuottajana. Haluan omalla kaudellani säilyttää esiintyjien korkean tason, mutta tuoda tapahtumaa vielä lähemmäs myös tavallisia siuntiolaisia. Haaveenani on, että Lux Musicae -viikonlopun aikana koko kylä soi ja iloitsee. Korkeatasoinen viikonlopputapahtuma houkuttelee kuulijoita pääkaupunkiseudulta ja kauempaakin, ja olisi hienoa esitellä heille marraskuinen valon juhla, joka näkyy ja kuuluu kauas”
Lux Musicae teema:
Maa ja virtaavat vedet | Jord och Strömmande vatten | Land and Streaming Waters
Lux Musicae 2025 Tapahtumapaikat:
Lux Musicae -festivaalin 2025 tapahtumat pidetään ainutlaatuisissa ja tunnelmallisissa paikoissa Siuntiossa. Festivaalin ohjelma avautuu upeassa Siuntion Pyhän Pietarin kirkossa, joka tunnetaan paitsi arkkitehtonisesta kauneudestaan myös erinomaisesta akustiikastaan, jotka luovat täydelliset puitteet musiikillisten elämysten nauttimiseen.
Toinen festivaalin keskeisistä paikoista on Villa Miina, upeaa historiaa huokuva rakennus, joka tuo tapahtumaan lisäarvoa ainutlaatuisella ympäristöllään ja tarjoaa ylelliset puitteet konserteille.
Sivistyskampus Siuntion sydän toimii modernina ja monipuolisena tapahtumapaikkana, joka yhdistää taiteen ja kulttuurin kunnan sydämessä. Kampuksen monikäyttöiset tilat luovat erinomaiset puitteet niin intiimeille kuin suuremmillekin tilaisuuksille.
Lopuksi, festivaalin tapahtumat ulottuvat myös Pickalan alueelle, joka tarjoaa kauniin ja rauhallisen ympäristön musiikille ja kulttuurille. Pickala golf -alueen vehreä ja avara ympäristö tuo festivaaliin luonnon rauhaa ja viehättävää tunnelmaa, joka täydentää täydellisesti taiteellista kokonaisuutta.
Lux Musicae ilme
Vuoden 2025 Lux Musicaen visuaalinen ilme on suunniteltu Bea Jäntin toimesta. Ilmeen muotokieli ja värimaailma heijastelevat teeman ”Maa ja virtaavat vedet” kautta sen syvää symboliikkaa ja kauneutta. Ilme yhdistää yksinkertaisuuden ja visuaalisen voiman, jossa vesielementit, dynaamisina ja eläväisinä muotoina, hallitsevat sommittelua. Vesi virtaa vapaasti ja energisesti, luoden liikkeen ja muutoksen tuntua, kun taas maa toimii vakaana ja lujana pohjana, jota korostavat lämpimät ja maanläheiset sävyt.
Värit on valittu huolellisesti tuomaan esiin herkkyyttä ja kepeyttä, tuoden valoa ja toivoa tapahtuman ajankohtaan, joka sijoittuu syksyn hämärtyviin iltoihin. Ilmeen kokonaisuus on eläväinen ja dynaaminen, luoden tunnelman, joka vangitsee katsojan ja vie hänet matkalle sekä maalle että veteen.
Lux Musicae hallitus
2025 Lux Musicaen hallituksen puheenjohtajana toimii Veli Vanhanen ja jäseninä Kirsi Laento, Pasi Pihlaja ja Teuvo Ryynänen.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Lux Musicae, Tuottaja Esa Valkeajärvi
+358 400 852 565
esa@blowup.fi
https://luxmusicae.com/