Lux infoa 2.11.2017 Kampin huipun Urhossa

Square
Lux Musicaen taiteellinen johtaja säveltäjä Kimmo Hakola kertoi pitävänsä tärkeänä, että suomalaisessa festivaalikentässä
on pieniä ja intiimejä musiikkitapahtumia.
- Kun Lux Musicaen löytää ja käy konserteissamme, niissä voi kokea jotakin ainutlaatuista. Marraskuun pimeydessä jätkänkynttilät ja roihut valaisevat konserttikävijän tietä. Keskiaikaisissa konserttipaikoissa yksinkertaisesti tulee hiljennyttyä niin, että kokee olevansa jonkun suuren äärellä. Kaikki, joiden kanssa olen puhunut konserttien jälkeen, sanovat, että olisinpa löytänyt Lux Musicaen jo aikaisemmin!

17-19.11. pidettävän Lux Musicaen teemana on Fennia Nova.
- Halusin muistaa Suomi 100 menneisyyttä mutta ennen muuta tulevaa. Tarmo Peltokoski ja Anton Mejias ovat todella lahjakkaita nuoria pianisteja, joiden soittoa on ilo kuulla. Kummallakin on monta intohimoa soittamisen ohella kuten säveltäminen ja johtaminen Kummallakin on hyvin kypsä lähestymistapa musiikkiin. He tutkivat teoksia huolella ja heillä on herkkä suhde soittamiseensa. Heitä kuullaan avajaiskonsertissa perjantaina.

Siuntion Lux Musicae yhdistää uutta ja vanhaa musiikkia. Lauantaina kuullaan pianisti Pami Karvosen soittaman Morton Feldmanin For Bunita Marcus.
- Feldmanin musiikki on erittäin meditatiivista. Pami Karvonen saa kuulijansa todella lepäämään musiikissa, sanoo Kimmo Hakola, joka itsekin on tavannut edesmenneen säveltäjän.

Lauantaina kuullaan myös Sufiraa, joka koostuu kolmesta laulajasta, sopraano Sofia Lindroosista, mezzosopraano Eira Karlsonista ja altto Susanna Tolletista. He soittavat lisäksi vanhoja instrumentteja.
- Matei Gheorgiulta kuullaan konsertissa ensiesitys. Hänen laulusarjansa Sufiralle kommunikoi upealla tavalla vanhan musiikin kanssa.

Sjundbyn linnan konsertissa puolestaan kuullaan huilisti Kaisa Kortelaista ja Lily-Marlene Puusepp'iä.
- Sain heidät taivuteltua yhteiseen konserttiin, jossa kuullaan ranskalaista musiikkia mutta myös harvoin kuultu Paavo Heinisen Discantus huilulle.

Lux Musicaen päättää Suomi 100-hengessä suomalainen laulumusiikki, jonka tulkkina on suomalaistaustainen ruotsalainen baritoni Gabriel Suovanen. Sunnuntain konsertissa kuullaan Kilpistä, Kuulaa, Rautavaaraa. Suovasta säestää kaikkien tuntema lied-pianisti Ilmo Ranta.
- Suovanen esittää myös omaa sävellystuotantoani. Lux Musicae nimittäin tilasi minulta Aleksis Kiven runoihin sävelletyn laulusarjan, jonka
ensiesitimme yhdessä Jorma Hynnisen kanssa noin kymmenen vuotta sitten. Kivi tulee innoittamaan myös vuoden 2018 Lux Musicaeta.

Ajomatkaa Siuntion Lux Musicaehen on pääkaupunkiseudulta reilusta puolesta tunnista tuntiin. Konsertttimatkaan voi yhdistää Siuntion kylpylän palvelut. Lippuja voi hankkia Lippu.fi. Kirkkokonsertteihin niitä saa myös ovelta. Sjundbyn konsertti on loppuunmyyty.
www.luxmusicae.com